Porskilaisia harrastajia

Porskin puheenjohtaja Marjo Einola






Marjo Einola olen ja agilitya tullut harrastettua 1996 alkaen
Muita lajeja vain kokeillut mutta minusta ei vaan ole koiralle tottelevaisuuteen kouluttajaksi ja siksi koirani ovatkin aika kurittomia
Hoopers treenailua nyt noin vuoden päivät ja se taitaa olla minun vanhuuspäivien laji 😊
Olen muuttanut Porvooseen 1995 ja heti jotenkin Porskissa mukana
Mieheni on yksi perustajajäsenistä
Tällä hetkellä borderterrieri Kille ja malinois Wipu molemmat pian 4 vee harrastaa kanssani agilitya ja Hoopersia
Killen kanssa hieman agissa kisattu mut Wipu minulle kovin haastava treenikaverinakin niin kisaamista en ole edes oikein miettinyt

No Porsk on ollut mulle jonkinlainen elämäntapa jo vuosia 😊
Tykkään tehdä yhdistystoimintaa ja harrastaa porukalla 😊
Puheenjohtaja paikka on ollut minulle kunnia asia ja olen pyrkinyt aina huomioimaan kaikki jäsenet tasavertaisena
Ehkä en aina ole onnistunut mutta parhaani olen pyrkinyt tekemään

Katson että minun olisi jo aika luovuttaa Porskin ohjakset eteenpäin nuoremmille ja haastankin nuoret miettimään asiaa tosissaan 😊

Ananas voi kyllä olla pitsassa mutta sardiini ei 😂

Olisi monta ihanaa ihmistä jotka voisin haastaa tähän esittelyyn ja siksi täytyykin miettiä tarkasti nyt 🤔
Koska yksi koirarotu on lähellä sydäntä niin päädyn Iris Karhu sinuun ja Reinoon ❤️


Kysymykset olivat: 

- kerrotko kuka olet ja mitä koira lajeja harrastat ja millaisten koirien kanssa
- kuinka kauan olet ollut Porskin jäsen
- onko lajeja mitä haluaisit harrastaa tai mistä olisit kiinnostunut
- minkälainen seura porsk sinusta on
- miltä tuntuu tulla valituksi puheenjohtajaksi
- kuuluuko ananas pitsaan
- haasta joku mukaan haastatteluun 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Porskilaisia harrastajia

Kevään ekat tokon ulkokisat 21.5.

Toko kisat 16.7.2020