Tekstit

Porskilaisia harrastajia

Kuva
Porskin puheenjohtaja Marjo Einola Marjo Einola olen ja agilitya tullut harrastettua 1996 alkaen Muita lajeja vain kokeillut mutta minusta ei vaan ole koiralle tottelevaisuuteen kouluttajaksi ja siksi koirani ovatkin aika kurittomia Hoopers treenailua nyt noin vuoden päivät ja se taitaa olla minun vanhuuspäivien laji 😊 Olen muuttanut Porvooseen 1995 ja heti jotenkin Porskissa mukana Mieheni on yksi perustajajäsenistä Tällä hetkellä borderterrieri Kille ja malinois Wipu molemmat pian 4 vee harrastaa kanssani agilitya ja Hoopersia Killen kanssa hieman agissa kisattu mut Wipu minulle kovin haastava treenikaverinakin niin kisaamista en ole edes oikein miettinyt No Porsk on ollut mulle jonkinlainen elämäntapa jo vuosia 😊 Tykkään tehdä yhdistystoimintaa ja harrastaa porukalla 😊 Puheenjohtaja paikka on ollut minulle kunnia asia ja olen pyrkinyt aina huomioimaan kaikki jäsenet tasavertaisena Ehkä en aina ole onnistunut mutta parhaani olen pyrkinyt tekemään Katson että minun olisi jo aika lu...

Porskilaisia harrastajia

Kuva
Ensimmäisenä esittelyssä vuoden porskilainen, Tiina Söderström. Kysymykset olivat:  - kerrotko kuka olet ja mitä koira lajeja harrastat ja millaisten koirien kanssa - kuinka kauan olet ollut Porskin jäsen - onko lajeja mitä haluaisit harrastaa tai mistä olisit kiinnostunut - minkälainen seura porsk sinusta on - miltä tuntuu tulla valituksi vuoden porskilaiseksi - kuuluuko ananas pitsaan - terveiset seura kavereille, niin uusille kuin vanhoille 😊 Tiina, Parin jo täysi-ikäisyyden saavuttaneen tyttölapsen äiti. Sennu-kinkereihin ei vielä ikä riitä, mutta näistä vihjeistä voi jotain iästä päätellä. Porskissa olen ollut vuodesta 2016. Ihan alkuun, ajalla ennen jäsenyyttä, mun tytär aloitteli agility harrastusta Porskin alkeis- ja jatkokurssilla. Niinhän siinä sitten kävi, että harrastaja vaihtui.. teinillä kiinnostus siirtyi muihin kuvioihin ja minä hyppäsin aksan pariin harrastamaan. Silloinen harrastuskaveri oli shetlanninlammaskoira Vili. Vilin kanssa treenattiin myös Tokoa hetken aika...

Rallytoko koe 19.3.2022

Kuva
Omalla hallilla pidettiin kaikkien luokkien rallytoko kisat, tuomarina Taru Leskinen. MES luokan sijoittuneet: Voittaja luokan sijoittuneet: Avoimen luokan sijoittuneet:  Alokas luokan sijoittuneet: Tulokset: Onnea voittajille ja sijoittuneille ja muuten tuloksiinsa tyytyväisille!  Kiitos tuomari ja talkoo väki!

Toko koe 12.2.2022

Kuva
Omalla hallilla mukava tunnelmainen toko koe alo -ja avo luokan koirakoille.  Tuomarina Mari Väänänen ja liikkurina Anne Ahola. Ilahduttava määrä eri rotuisia koiria nähtiin kokeessa. Tulokset: Avo luokan kolme parasta: Alo luokan kolme parasta: Paljon onnea voittajille, sijoittuneille ja muuten tuloksiinsa tyytyväisille. Tsemppiä treeneihin kohti ylempiä luokkia!  Kiitos tuomari, liikkuri ja talkoilijat sekä sponsorimme d&c dogsport! 

Hyvää joulua

Kuva
Hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille!!!  Porskin joulukalenteri: 

TOKO koe 11.12.2021

Kuva
Porskin järjestämä toko koe, jossa oli kaikki luokat, pidettiin Strömforsissa. Tuomarina Harri Laisi.  EVL:n kolme parasta VOI:n kolme parasta AVO:n kolme parasta ALO:n kolme parasta Tulokset: Paljon onnea voittajille, sijoittuneille ja muuten tuloksiinsa tyytyväisille!  Seuraavat kokeet onkin sitten ensi vuonna ja uusilla säännöillä. Tsemppiä treeneihin kaikille! 

Junnujen koulutus päivä 25.9.

Kuva
PORSK-Bat junnujen koulutuspäivä 25.9.2021 Porvoonseudun Koiraharrastajat ja Border Agility Team toteuttivat yhteistyössä junioriohjaajille koulutuspäivän, joka järjestettiin Agria Eläinvakuutusareenalla. Koulutuspäivä mahdollistui Suomen Agilityliiton myöntämän junioriavustuksen avulla. Koulutuspäivä jouduttiin siirretämään kahdesti koronatilanteen vuoksi. Kolmas kerta toden sanoi ja koulutuspäivä saatiin järjestettyä! Koulutuspäivään osallistui 10 nuorta. Paikat jakautuivat kivasti tasan puoliksi seurojen kesken. Huikeita koirakoita kaikki! Koulutuspäivässä oli Espoon Eläinfysioterapian ohjaama alkulämmittely ohjaajille ja koirille, sekä kaksi kahden tunnin mittaista treeniä: Sami Salmisen vetämä ratatreeni sekä Salla Vornasen vetämä tekniikkatreeni. Lisäksi koulutuspäivässä oli tunnin mittainen luento, jonka piti Mari Mäkelä aiheena rataantutustuminen. Koulutuspäivä huipentui epävirallisiin agilitykilpailuihin. Tuntui, että osallistujat lähtivät kotiin hyvillä mielin; vatsat täynnä ...